Tuuletin surisee vieressä, ikkunasta avautuu maisema hiljaiselle kadulle, päässä kaikuu iloista, tuttua naurua, jota on jo oppinut ikävöimään. Vihdoin tuntuu siltä, että nyt on ihan oikeasti kesä. Ei koulua, ei marttyyrimäisiä opettajia. On vain kesä.
Olokin on mahtava about yhdentoista nukutun tunnin jälkeen, ja vaikka onkin tylsää, ei se haittaa enää. Nythän on kesä - ei silloin tarvitse aina olla mitään tekemistä. Silloin on tarkoitus rentoutua.
On niin paljon kiitoksia ja muita sanoja, jotka tahtoisin osoittaa muutamalle ihmiselle tässä maailmassa. Yhdelle en uskalla kertoa niitä, toista en tunne (IRL). Kolmattakaan en ole koskaan tavannut oikeasti, mutta olen tuntenut hänet jo kauan ja hän on vaikuttanut elämääni suuresti. Positiivisesti vai negatiivisesti, en osaa sanoa. Ehkä molempia. En ole enää yhteydessä häneen, mutta hän pysyy yhä sydämessäni ja mielessäni, enkä tule ainakaan ihan heti unohtamaan häntä.

Juuri nyt mikään ei tunnu mahdottomalta.